Oh America!

Amerikkalaisia tituleerataan toisinaan maailman kansallismielisimmäksi kansaksi. Eipä toisaalta ihmekään: maan historia on vertaansa vailla oleva menestystarina tämän päivän johtavaksi supervallaksi. Amerikka on aivan jotain muuta kuin muut maat, se on erilaisten kansojen sulatusuuni, eräässä mielessä ikään kuin sekoitus kaikkien muiden kansojen parhaita ominaisuuksia.

Amerikkalaiset myös mielellään matkailevat kotimaassaan. Käytyäni siellä viime vuonna en ole enää ihmetellyt tätä, enkä haukkunut jenkkejä sen takia itseriittoisiksi. Amerikka on tavallaan kuin yhdistettynä kaikki Euroopan maat: niin poikkeavia toisistaan ovat sen 50 osavaltiota! Jos omassa maassa riittäisi noin paljon nähtävää ja koettavaa, en minäkään hevillä lähtisi muille maille matkailemaan!

Parin kuukauden reissullamme jenkeissä kilometrejä mittariin kertyi tuhansia ja taas tuhansia. Me nimenomaan halusimme kokea Amerikan autolla: vaikka tokihan me välillä käytimme muitakin ajoneuvoja. Liikenteen sujuvuus oli kuitenkin Eurooppaan verrattuna loistava (ei, emme ajaneet NYCissä tai Washingtonissa) kiitos leveiden highwayden. Liikenne on organisoitu selkeästi ja liikennemerkkejä on riittävästi. Mun mielipide on se, että amerikkalaisten kanssa on myös helpompi tulla toimeen ruuhkissa kuin esimerkiksi eteläeurooppalaisten kanssa. Pari juttua mitä ilman Amerikan highwayille ei kannata lähteä pärtsäilemään: kunnon navi ja vakionopeudensäädin!

Amerikkalaisista kaupungeista valitsimme kohteeksi tietysti sen kuuluisan pääkaupungin: Washington DC:n. Eikä valinta ollut ollenkaan huono. Säät suosivat; neljästä päivästä vain yhtenä satoi eikä silloinkaan koko päivää. Tänne emme uskaltautuneet autolla ruuhkien takia, vaan liikuimme julkisilla ja oikeastaan pääasiassa jalkaisin tai pyöräillen, nauttien upeista ilmoista ja näkymistä.

Yövyimme neljä yötä ihanassa Washington Plaza -hotellissa. Huoneet saimme kohtuuhintaan varaamalla ne etukäteen netin kautta. Meininki hotellissa oli oikein amerikkalainen: kaikki oli isoa. Suuren hotellin edessä oli valtava uima-allas, jossa siinäkin tuli pulikoitua päivän kuumimpina hetkinä. Salilla ravattiin tietysti joka toinen päivä, eihän kunnon saa antaa rapistua lomallakaan. Kaikki oli hotellissa hyvin: henkilökunta oli ystävällistä, aamiaisbuffet herkullinen ja hintakin oli ihan okei. Sijainti oli aika lähellä metroasemaa, johon kipaisimme kävelemällä. Kaikki nähtävyydet olivat tässä kohtuulähellä. Joinakin väsyneinä iltoina tuijotimme HBO:n kanavaa telkkarista.

Pidin kovasti Washingtonin kaupungista. Se oli hieman eurooppalaishenkinen ja selkeästi jäsennelty. Ja ne nähtävyydet… Washington Monument ja sen vieressä oleva Forrest Gumpista tuttu Reflection Pool olivat vaikuttavia yhdessä! Teki mieli mennä altaaseen kahlailemaan mutten sitten kehdannut (onneksi)… Kävimme myös monissa ilmaisissa museoissa kuten National Archives ja American Indian Museumissa.

National Zoohon menimme toisena päivänä, kun ilma oli optimaalisimmillaan 27 astetta. Täällä sai kävellä! Mutta eihän se tuossa ilmassa paljoa hidastanut. Tämä oli ihan kiva, koska eläimillä oli aika suuret alueet. Suosikkejani täällä oli supersöpö jättipanda ja leijonat!

Pentagon oli valtavan massiivinen! Valkoinen talo oli erittäin vaikuttava ja todella kaunis, ainakin kaukaa ihasteltuna…

valkoinen-talo-alennus

Jenkeissä kävimme myös mm. NYCissä ja Niagara Fallsilla. Mutta tarina jatkuu toisessa postauksessa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 + 1 =